perjantai 15. syyskuuta 2017

Syyskuun matokuuri - puolikuun tilannekatsaus

Noniin. Palkka on kolahtanut tilille joten sain maksettua laskut ja niinpä voi tarkastella missä sitä mennään syyskuun säästötalkoiden kanssa :D Alkutilanne on kuvattu tekstissä syyskuun matokuuri.


Välikatsaus 15/09/2017
Tuloja on tullut yhteensä 147€ yli alussa arvioimani 2300€ summan, tuossa ei ole edes mukana osinkoja jotka syyskuun osalta ovat ylittäneet laskujeni mukaan ensimmäistä kertaa 30€ rajapyykin :)

Menoissa budjetissa pysyneet menot on korostettu vaalean vihreällä, budjetin alittaneet menot korostettu tumman vihreällä ja budjetin ylittäneet menot punaisella.

Kuten tuosta voi nähdä niin puolessa välissä kuuta mennään aika hyvin budjetin mukaisissa raameissa. Alitukset ovat muutamia euroja per menokohta, ylitykset sitten taas ovatkin pahempia. Päätin maksaa vakuutuslaskun jo nyt vaikka sen eräpäivä olisi ollut vasta 10.10 ja autoihin meni parin ostosreissun aikana huomattavasti enemmän kuin olin ajatellut, budjetoidun 50€ sijaan olen saanut jo tässä vaiheessa kuuta tuhlattua autoharrastuksiin ja remontointiin 142€ :S

Menot ovat kuitenkin vielä budjetissa. Taulukosta poiketen budjetoidut menot pitäisi olla 1618+80€, en jostain syystä ole laskenut Visaa menoksi tuossa alkuperäisessä suunnitelmassa. Tähän mennessä on mennyt 1564e eli käyttövaraa loppukuulle olisi vielä ~140€. Jos ei ylimääräisiä yllätyksiä tule niin tuon pitäisi riittää, ruokaan menee 100€ ja autoa joutuu sadekelien jatkuessa tankkaamaan kenties pikkasen. Toivotaan aurinkoisia aamuja niin pääsisin sitä pyöräilyäkin harrastamaan.


Tapaus Aktiiviraha


Kun tässä nyt on velkojen maksu ollut mielessä tämän projektin taustalla niin onhan tämäkin varmasti ihan hyvä laittaa itselle muistiin. Handelsbankenin Aktiivirahalla ostettu jääkaappi on nyt virallisesti ihan ikioma, maksoin koko luoton loppusumman 543,95€ tänään pois. Tuo summa vastaa noin 22% osuutta kuukauden tuloista joten ihan kiitettävä suoritus kaiken muun säästämisen ja sijoittamisen päälle.

Jatkossa voinkin sitten budjetoida tuosta 543€ summasta 120€ Visaan jolloin se lyhenee normaalin 200€/kk verran, 200€ lisää sijoitustoimintaan, 100€ tuhlausrahastoon tai palkattoman vapaapäivän viettämiseen ja satasella paikataan hätävararahastoa. Tällä hetkellä hätävaraa on noin 800€ ja tarkoituksena olisi nostaa se vähitellen takaisin jonnekin parin tonnin tienoille :)



Kyllä se aurinko siis vähitellen paistaa risukasaankin vaikka ulkona on satanut vettä viimeiset kolme päivää taukoamatta. Miten muilla on sateinen syksy sujunut? :)

3 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Onneksi on saanut matojen kanssa lautaselle vähän tuulilasinpyyhkijöitä, pakoputken osia ja erilaisia litkuja. Ettei ihan liian yksipuolista olisi tuo ruokavalio :D

      Poista
  2. Vastavierailun päätin toki tehdä :). Hyvä lukea näitä kulujenseurausblogeja. Itse päässyt vasta karkeaan tulot ja menot ja velkain lyhennys -sheettiin. Tosin tähän mennessä velat on vaan kasvaneet, hmm.

    VastaaPoista