tiistai 14. helmikuuta 2017

Sijoitustavoitteet vuodelle 2017

Vuoden alussa paalutin hieman taloudellisia tavotteita kuluvalle vuodelle 2017 joten nyt on hyvä aika miettiä hieman missä mennään sijoitusasioiden parissa ja mihin haluaisin tänä vuonna niiden suhteen päästä. Tuleva taloprojekti ja nykyisen vuokraus/myynti voi heilauttaa kuviota helposti suuntaan tai toiseen, mutta oletuksena on, että vaikka olisin kahden kämpän loukussa niin yhteenlaskettuna asuntojen menot pysyvät alle tonnissa kuukausitasolla ja sijoituskassa kertyy kuukausittain vähintään 10% osuudella nettotuloista. Halukkaita vuokralaisia on jo ilmottautunut asunnolle ja koska vuokrasopimuksen haluan 6/12kk kerrallaan niin asunto tulisi olemaan vuokrattuna luultavasti ainakin tämän vuoden. Uuden talon lainalyhennysten määrä on suurinpiirtein sama kuin nykyisessä joten taloustilanteeni tulisi pysymään noin +/-0 tilanteessa jonka ansiosta sijoitussalkun koko kasvaisi entiseen tahtiin. Jos vanha asunto sattuisi menemään kaupaksi vuoden mittaan niin nämä sijoituslaskelmat menevät täysin uusiksi suhteellisen huomattavan rahasumman vapautuessa käytettäväksi. Katsotaan kuinka kevään mittaan asiassa käy :)


Sijoitussalkun koko vuoden 2017 lopussa


Vuoden alussa määrittelin, että tänä vuonna sijoitusomaisuus karttuisi summalla 6000€, eli 500€/kk. Tällä hetkellä sijoitussalkkuun itse laitettu rahasumma on 5558€ ja risat. Toteutumaton tulos tuohon päälle on 554€ eli 9,97% verran ollaan "plussalla". Plussaa oli vuodenvaihteessa vielä tuotakin enemmän, mutta viimeiset viikot ovat olleet aika mollivoittoisia sekä omassa salkussa että näköjään markkinoilla yleensäkin.

Vuoden 2017 lopussa salkussa pitäisi tavotteiden perusteella olla omaa rahaa kiinni 11558€, pyöristetään tuo nyt suosiolla summaan 11600€, jotta on kiva tasanumero jota tavoitella. Jos toteutumaton tulos pysyisi samoissa prosenteissa tarkottaisi tuo kokonaissalkun kooksi rapiat päälle 12700€.

Tässä tietysti pitää miettiä sitä, että aloitin salkun kasaamisen vasta viime keväänä joten tänä vuonna minulla on noin neljä kuukautta enemmän aikaa saada tuo summa kasaan. Sen pitäisi periaatteessa helpottaa urakkaa, mutta vuoden jo tiedossa olevat tapahtumat tulevat nielemään rahaa ihan urakalla joten tavoitteessa on enemmän kuin tarpeeksi haastetta.


Osingot


Laskeskelin huvikseni Exceliin ennustetun osinkokertymän tällä hetkellä voimassa olevilla summilla ja vaihtokursseilla. Summa tietysti muuttuu kevään mittaan kun tilinpäätöstiedot julkistetaan ja osingonjaot vahvistetaan. Tällä hetkellä vuoden osinkotaulukko näyttää seuraavalta:


osinkoennuste vuodelle 2017




Eikö ole hieno taulukko. Olen sujuvasti unohtanut kaikki mahdolliset exceliin liittyvät hienoudet sitten kouluaikojen ja onnistun käpistelemään enää näitä ihan peruslaskentoja, nekin menevät erittäin monimutkaista reittiä kun kaikki erikoisemmat komennot ovat kadonneet pääkopasta :D Pitäisi oikeasti ehtiä perehtymään noihin uudestaan niin saisi automatisoitua ison osan kirjanpidosta...

Mutta joka tapauksessa, yllä oleva kuva näyttää tämänhetkisen osinkojakauman vuoden eri kuukausille.

Osinkoja tulee tällä hetkellä kolmessa valuutassa: USD, EUR ja SEK. Yhteenlaskettu summa tämän päivän kurssilla on 172€ bruttona, 120€ nettona (30% veron jälkeen).

YOC (Yield on Cost) eli netto-osinkojen yhteenlaskettu määrä sijoitusten ostohintojen yhteissummasta on tällä hetkellä keskiarvon mukaan laskettuna 4.21%. Salkkuni "huonoimmalla" yrityksellä tuo on 3.07% ja "parhaalla" yrityksellä 5,56%.

Koska osakesalkun koko on tarkoitus suurinpiirtein tuplata vuoden 2017 aikana, niin oletan lähtötilanteen vuodelle 2018 olevan myös tuplat tuosta eli noin 340€ bruttona, 240€ nettona.

Aika onnettomissa summissa pyöritään siis, mutta siitä se pallo lähtee vähitellen pyörimään :)


Pidemmän ajan mietintää


Salkkuni koostuu näin alkuvaiheessa hyvin isolta osalta ns. varmoista ja vakaista osingonmaksajista joiden arvossa ei varmaankaan tapahdu räjähtäviä muutoksia jotka toisivat isompia osinkojättipotteja tullessaan. Tarkoituksena olisi siirtää painopistettä edullisempiin aristokraatteihin jotka korottavat osinkoaan säännöllisesti, mutta yhtiön arvostustaso olisi kuitenkin nykyisiä valintoja maltillisemmalla tasolla. Sen myötä osinkokertymän tulisi kasvaa vuosittain isommassa suhteessa kuin mitä itse laitan lisää rahaa salkkuun.

Samalla koitan välttää ostamasta salkussani olevia yrityksiä joiden osakekurssi on huomattavasti plussalla, ostan mieluummin silloin kuin ne ovat syystä tai toisesta pienessä hetkellisessä kuopassa markkinoiden ylireagoidessa. Esimerkiksi jo tuolla aiemmin mainittu UPM on salkussani tällä hetkellä 50% plussalla ostohintaan nähden joten lisäostoja pitää harkita erittäin pitkään. Olen ajatellut asian niin, että tuolla tavalla meneteltynä en tule maksaneeksi liikaa kupongeista ja saan paremman prosentuaalisen osinkotuoton sijoittamalleni rahamäärälle. Samalla tulee etsittyä sopivasti uusia sijoituskohteita joissa arvostustaso on matalampi, mutta osinkotuotto silti hyvällä tasolla sijoitettavaan summaan nähden :)

Nykyisellä salkun kasvuvauhdilla, osingot uudelleen sijoittaen, ja koko salkun osinkotuottoprosentilla (YoC 4,21%) laskettuna salkkuni arvo vuonna 2030 olisi noin 110 500€ ja osinkoja olisi tiedossa noin 4650€ vuodessa. Olen itse tuossa vaiheessa 45-vuotias joten tuo on aivan liian pieni summa suunnitelmieni toteuttamiseen.

Jos taas keskityn salkun osinkotuottoprosentin kasvattamiseen niin tilanne paranee huomattavasti. Prosentin ollessa viisi (5), olisi salkun arvo 116 500€ ja osinkoja tulisi tonnin enemmän eli 5800€ vuodessa. Tuokin kuulostaa ihan järkyttävän pieneltä osinkosummalta kun miettii aikaa joka tuon saavuttamiseen menee :D

Jos nostaisin säästösumman 8000€ vuositasolle (660€ kuukaudessa) ja YoC pysyisi tuossa 4,2% tuntumassa niin salkun arvo vuonna 2030 olisi 144 000€ ja osingoista kertyisi 6000€ vuodessa. Tuolla summalla pitäisi pystyä kattamaan jo suurin osa vuoden pakollisista menoista kun asuntolainatkin ovat lyhentyneet samaa tahtia. Työskentely viitenä päivänä viikossa ei olisi siten enää millään tavalla tarpeellista toimeentulon kannalta :)

Saa siis nähdä vieläkö sitä löytyisi ylimääräistä rahaa jostain menotaulukon nurkasta siirrettäväksi sijoitustoimintaan ;)

Näissä laskelmissa ei ole myöskään mukana salkun arvonnousua koska en ole ajatellut koskaan myyväni hyvää osinkoa maksavia yrityksiä salkustani. Lisätuottoa pystyy kuitenkin halutessaan hankkimaan myymällä reilusti voitolla olevia sijoituksia hankkien tilalle samalla tai paremmalla osinkotuottoprosentilla varustettuja yrityksiä joiden arvostustaso on matalampi.



Tämmöstä pientä pohdintaa tähän väliin. Laskelmat muuttuvat varmasti lähiaikoina kun useammat yritykset vahvistavat osingonjakonsa, mutta tällä mennään tällä hetkellä :)



Minkälaisia taloussuunnitelmia teillä on alkaneelle vuodelle ja pidemmälle aikavälille?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti