torstai 14. huhtikuuta 2016

Elämän ensimmäiset mätkyt

Veroehdotus kolahti postissa ja niinhän siellä luki nivaskan takana, että 199€ ja risat pitäisi kauhoa verottajan suuntaan, satanen syksyllä ja toinen muistaakseni vuoden 2017 alussa. Kaikki johtunee marraskuussa tekemästäni veroprosentin tarkistuksesta jonka ansiosta sain nauttia joulu- ja tammikuussa erittäin alhaisesta veroprosentista. Mitäänhän noista rahoista ei tosin käteen jäänyt vaan kaikki on mennyt niin kuin yleensäkkin, toinen asuntolaina tuli maksettua ja puskurirahastoa täytettyä.

Tuosta puuttuu vielä viime vuoden työttömyyskassan jäsenmaksu, pitää tarkistaa oliko se maksettavana jo vuoden 2014 lopussa vai pitääkö lisätä se vajaa 50€ ehdotukseen. Samoin putkimiehelle maksettiin keittiöremontin yhteydessä 60€ josta olisi ilmeisesti mahdollisuus hakea kotitalousvähennystä, saa nähdä jaksanko alkaa etsimään kuittia. Asuntolainan korkovähennys pitää myös muuttaa (taas) ensiasunnon korkovähennykseksi. Vaikutusta noilla yhteensäkkään ei taida olla kuin muutamia euroja, mutta ihan periaatteesta ne sinne verottajan veropalveluun korjaan kun ehdin.

En oikein osaa suhtautua ajatukseen millään tavalla, aina ennen olen saanut tonnin palautuksia ja nyt olen sitten maksavana osapuolena. Outoa :D Toisaalta tässä on taas yksi hyvä muistutus siitä miksi se puskurirahasto kannattaa olla olemassa, ei tarvitse stressata pienistä :)

2 kommenttia:

  1. Veromätkyt ovat taloudellisesti kannattavimmat kuin palautus. Mitä myöhemmin rahan maksat, niin sitä enemmän voit saada kyseiselle rahalle tuottoa. Eli mätkyt maksamalla rikastut enemmän. Jos saat palautusta niin olet lainannut omaa rahaa verottajalle ilmaiseksi. Minä pyrin yleensä siihen, että maksan mätkyjä, mutta jostain syystä kuitenkin lasken jotenkin pieleen (tai aina tulee joku pieni muutos loppu vuodesta), että saan sen satasen veronpalautusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se valtio pientä korkoa maksaa liikaa maksetuille veroille palautuksen yhteydessä, taisi tosin olla viime vuodelta jo aika minimaalinen määrä.

      Eiköhän noita mätkyjä tule jatkossa kerättyä enemmän kuin palautuksia, nollatulokseen tosin aina pyrkien. Rahalle on aina parempaa käyttöä palkkapäivän yhteydessä kuin muutaman vuoden kuluttua yhtenä pottina saatuna :)

      Poista