maanantai 4. tammikuuta 2016

Vuoden 2015 päätös ja 2016 tavoitteet

Vuoden 2015 tavoitteet olivat seuraavat:

1. Ainakin tammikuussa avaan kauppareissut excel-kirjauksen kautta kokonaan jotta näen mihin ne rahat oikein kuluvat, 300€ kuukaudessa ruokaostoksiin on ihan helvetisti liikaa mitä tuo Danskebankin mobiiliversio näytti asioita läpikäydessä.

2. Polttoainekulut alle 150€/kk.

3. Hätävarastoon 500€ lisää jolloin saldo on 1500€.

4. Ruokalaskut maksuun kokonaan S-Pankin käyttötilin kautta seurannan helpottamiseksi.
5. 12kk euriborilla varustetun 7485e asuntolainan tuhoaminen...
6. Toinen asuntolainoista on tällä hetkellä...lukemassa 56550e...sovitaan että tähän laitetaan maaliskuusta eteenpäin +100€/kk ylimääräistä = 457€/kk TAI summa vuoden lopussa alle 52000€. 

Näistä ykköskohta epäonnistui surkeasti, en jaksanut seurata menoja tarkasti kuin parisen viikkoa. Kohta kaksi onnistui yli odotusten, samoin kohta kolme onnistui vaikka kerran tuhosin hätävararahaston puolestatoista tonnista sataseen, saldo nyt melko tarkkaan 3000€. Kohta neljä epäonnistui, ruokamenoista suurin osa kyllä meni jo S-Pankin puolelta, mutta menot olivat niin paljon isommat kuin sinne varattu kuukausittainen budjetti, että oli pakko turvautua Dansken tiliin myös ruokakaupassa.

Toisen asuntolainan sain maksettua "julkisen" lupaukseni mukaisesti, siitä siis papukaijamerkki hattuun. Isompi asuntolainasaldo piti painaa alle 52000€ tai tehdä 100€/kk ylimääräinen lyhennys. Lyhennystä en muistanut tehdä, eikä olisi ollut varaakaan ja saldon osalta pääsin melko lähelle, mutta 52950€ on silti tonnin tavoitteesta jäljessä, miinus siis tästäkin.

Kolme onnistumista, kolme epäonnistumista. Itse antaisin ensimmäiselle tarkemman talousseurannan vuodelle arvosanan välttävä, jos joku on toista mieltä niin saa ilmottautua :)

Vuoden 2016 tavoitteet


Viime vuoden tavoitteet pysyvät edelleen eli polttoainelasku alle 150€/kk, ruokalaskun maksaminen S-Pankin tililtä sekä sen painaminen alle 250€/kk JOKA IKINEN KUUKAUSI! Keittiölainaa on jäljellä muistaakseni joku 2400€, sen maksan pois tämän vuoden loppuun mennessä, tahti on 300€/kk tai enemmän.

Nyt kun lainoja on niskassa enää yksi, keittiön remonttilaina poislukien, on helpompi keskittyä ja laskea erilaisten summien vaikutuksia tosielämään. Otetaan ensimmäisenä listalle hätävarat jonka jälkeen asuntolainan tilanne ja sitten se kauan jo mielessä muhinut rahojen sijoituskohde.


Hätävarapuskuri


Tällä hetkellä noin 3000€. Asuntolainaan joka kuukausi menevä ylimääräinen lyhennys kerryttää sinne puskuria ja kahden ihmisen taloudessa muutkin asumismenot tuovat turvaa kun toinen ottaa osan harteilleen. Kuitenkin noita pakollisia menoja on kuukaudessa joten varastoa on syytä pitää yllä ja omassa tapauksessani kerryttää vielä lisää. Otetaan vuoden 2016 tavotteeksi saada vuoden loppuun mennessä tilin saldoksi 4000€. Sillä pärjää jo tilanteessa kuin tilanteessa joten isompi määrä tuskin on tarpeen ja vuonna 2017 on sitten taas astetta levollisempi olo rahatilanteen osalta :)

Kävin itseasiassa tässä eräs päivä keskustelun hätävarapuskurin tarpeesta. Vastapuolen mielipide oli ettei puskuria tarvita koska on olemassa vakuutukset ja visa, jos ongelmia ilmenee niin loput voi ottaa sijoitusomaisuudesta ja salkusta. Tämä on tietyllä tapaa totta ja toimii varmasti ihmisellä joka tuntee taloutensa numerot läpikotaisin. Normaalilla tallaajalla visan vinguttaminen pesukonetta ostaessa on aika vaarallista kun sen takaisinmaksu saattaa vahingossa lipsahtaa useamman kuukauden päähän jossa on jo kenties seuraava ylimääräinen kustannuserä odottamassa.

Vakuutus ei myöskään potkaise kehiin heti, eli jos talo palaa tänään (ja kenties se Visa siinä mukana) ja tarvitset vaatteet & ruokaa heti huomiselle niin vakuutuksesta et rahoja saa noin nopealla vauhdilla. Etkä sen paremmin sieltä Nordnetin sijoitussalkusta käyttötilille.

Asuntolaina


Ensi vuoteen lähdetään siis lukemasta ~52950€. Vakiolyhennys lainalla on 320€ sisältäen noin 60€ korkoja eli lyhennyksen osuus on noin 260€ kuukaudessa. Helmikuussa on koron tarkistus ja jos ei ihmeitä tapahdu niin korko tipahtaa 45€/kk tienoille, lyhennyksen osuus tulee olemaan siis noin 275€/kk.

En tietysti millään malttaisi lyhentää lainaa vakiotahdilla seuraavaa viittätoista (15) vuotta vaan haluaisin tinkiä tuostakin reilusti. Maksamalla 260+50% eli 390€+koron säästäisin laina-ajassa puolet eli laina olisi maksettu kaiken järjen mukaan alle kahdeksassa vuodessa.

Voisin myös tehdä niin, että maksan etukäteen vaikkapa kesäkuussa tuleviin lomarahoihin asti tuplasti lainaa ja sitten loppuvuoden maksan pelkät korot. Tuolla suunnitelmalla en tosin lyhennä laina-aikaa ollenkaan joten lopulta en säästä mitään. Ei siis tätä keinoa vaikka tällä saisikin "ylimääräistä" rahaa käyttöön kesäkuusta joulukuuhun.

Päätän tylysti, että laina lyhenee tammikuusta lähtien keskimäärin summalla 400€kk plus korot. Tämä tarkoittaa 140€ ylimääräistä lyhennystä tammi-helmikuulle ja 125€ ylimääräistä maaliskuusta eteenpäin. Tällä summalla laina olisi maksettu useamman vuoden etuajassa, mutta tarkistetaan tietysti tilanne viimeistään vuoden 2016 lopussa ja mietitään onko tarvetta muuttaa suunnitelmaa.

Sijoitukset


Nyt kun lainanlyhennysmäärä putoaa reilusti vuodesta 2015 niin se jättää melkein 600€ kuukaudessa ilman tarkoitusta. Tyttöystävä ottaa lisäksi hoidettavakseen yhtiövastikkeen, sähkölaskun ja suuremman osan ruokaostoksista eli vapauttaa karkeasti laskettuna noin 200€ lisää valuuttaa. Mitähän noille pitäisi sitten tehdä jos tavoitteena on taloudellinen turvallisuus ja hyvä elämä? Moni taitaakin jo arvata mikä on suunnitelma ;)

Eli vuoden 2016 tavoitteena on sijoittaa 5000€ suuruinen summa tuottamaan pääomatuloja normaalin palkkatulon rinnalle. Mahdollisuus olisi varmasti päästä kymppitonniinkin, mutta alotetaan tuommosesta realistisesta määrästä ja tarkistetaan sitten vuodelle 2017 ylöspäin. Tuolla 5000€ summalla pitäis olla 4% säännön perusteella mahdollista saada noin 140€ vuodessa ylimääräistä käteen verot huomioituna. Sillä maksaa melkein auton vuosittaiset vakuutukset hamaan tappiin asti. Tai sitten tuo 4% suurempi lähtötilanne seuraavalle vuodelle jos tuotot sijoitetaan suoraan uudelleen.


Tähän saa sitten heittää ehdotuksia hyvistä sijoituskohteista. Teen myöhemmin vielä oman tekstin sijoitusportfoliosta, mutta eihän niistä etukäteen tiedossa olevista hyvistä kohteista haittaakaan ole. Oma idea on sijoittaa osakkeisiin, kohteena yritykset jotka menestyvät taloustilanteesta välittämättä, eli valmistavat tuotteita joita ihmiset ostavat aina tilanteesta riippumatta. Mutta laajemmin katsottuna lähinnä indeksit, etf:t ja suorat osakesijoitukset kiinnostavat. Mitä pienemmät oheiskulut niin sen parempi. Välittäjäksi olen ajatellut Nordnettia, mutta jos esimerkiksi Seliggsonilla tai joillain ulkomaisilla toimijoilla on lyömättömiä tuotteita tarjolla niin heitelkää vaan vinkkejä tulemaan jotta osaan nekin tarkastaa :)

4 kommenttia:

  1. Hyvä hyvä, säästöt lisääntyvät -->sijoitukset kasvavat =)

    VastaaPoista
  2. Miksi lyhennät asuntolainaa mahdollisimman nopeasti? eikö olisi järkevä sijoittaa ne ylimääräiset rahat tai hankkia sijoitusasunto? Niiden tuotoilla sitten maksella asuntolainaa pois mitä kertyy.

    Sijoituskohteista. Seligsonilta rahastojen minimisijoitus 10€/kk kun ETF:ssä on minimi se paljonko kohde maksaa. Kuluissa etf pesee seligsonin. ETF:ssä kannattaa olla tarkkana että maksaako osingot ulos ja onko fyysisiä osakkeita ostavia vai synteettisiä johdannaisilla indeksin rakentavia.
    Ei väliä kumpaan päädyt, mutta hajautus maailmanlaajuisesti ja sijoitus kuukausittain niin hajautus on hyvä. Jenkit, eurooppa, Aasia, kehittyvät markkinat (frontier markkinat?) ja ehkä snadisti korkoja riittää hajautukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin joskus tätä jo kommentoida toiselle kyselijälle, mutta kyse on yksinkertasesti siitä etten halua olla velkaa muille enempää ja pidempään kuin on pakko. Jotain kompromissia olen valmis tekemään koska tunnistan, että sijottamalla saa paremman tuoton, mutta mitä pienempi velkasaldo itsellä on niskassa niin sen turvallisempi oloni on talouden suhteen.

      Tavoitteeni on vähentää työntekoa reilusti ennen kuin 40v iskee mittariin joten siihen kuvioon ei sovi 15v mittainen lainan maksuaikataulu. Jotta voin tulla toimeen sanotaanko 3-päiväsen työviikon tuloilla niin pakolliset kuukausimenot on saatava alas, ja asuntolaina on noista se suurin lovi lompakkoon :)

      Poista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista