keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Mitä tarkoittaa olla vauras?

Kyseisellä otsikolla Talouselämä pohjustaa artikkelin jossa kerrotaan Finlandia Groupin syyskuussa 2015 tekemästä tutkimuksesta.

Niin, mitä tarkoittaa olla vauras? Ainakin tutkimuksen mukaan

"Suomalaiset kokevat, että vauraus on ennen kaikkea vapautta rahahuolista sekä mahdollisuus toteuttaa unelmiaan,..."

Samalla kuitenkin artikkeli jatkaa seuraavalla toteamuksella

"Suomalaisista reilu puolet, 58 prosenttia, kertoo tavoittelevansa vaurastumista ja tasan puolet uskoo pystyvänsä siihen halutessaan."

Ja sitten se hieno osuus, vauraus vaatii puolen miljoonan omaisuuden tai enemmän?

"Puolet suomalaisista pitää vauraana sellaista henkilöä, jolla on yli puolen miljoonan euron omaisuus. Parisenkymmentä prosenttia laskee vauraaksi vain miljonäärin."

Mitäs helvettiä? Jos 50% uskoo pystyvänsä vaurauteen halutessaan näin varmistaen itselleen vapauden rahahuolista sekä mahdollisuuden toteuttaa unelmiaan, niin miksi nämä ihmiset eivät sitten halua sitä? Vai onko artikkelin muotoilussa sanomista ja oikea kirjoitusmuoto olisi jotain aivan muuta? Ja miksi ihmeessä vauraus vaatisi jonkun miljoonaluokan omaisuuden? Onko ihmisillä suhteellisuudentaju noin pahasti hakusessa vai onko kyselyyn osunut ihmisiä joilla on niin kallis elämäntyyli ettei vähempi riitä? Vai onko kenties vauraus asia jolla ei kuitenkaan ole kovin suurta merkitystä eikä sitä kannata tavoitella, ovatko ihmiset riittävän tyytyväisiä elämäänsä ilman vaurattakin?

Oman osansa tietysti tuo tämän tutkimuksen tekijä. Finlandia Group on varainhoitoyhtiö ja otanta 1000 henkilöä. Kovin moni pelkkää palkkatuloa nauttiva tuskin tarvitsee varainhoitoyhtiön palveluksia ja näissä tutkimuksissa luultavasti suurin osa vastaajista on kyseisen yhtiön asiakaslistalla. Voi siis olettaa, että vastaajat ovat melko hyvin toimeentulevia jo valmiiksi eikä heillä ole ns. pulaa toimeentulosta jolloin varauden kynnys myös nousee eikä sitä ole absoluuttisesti pakko tavoitella koskoa muutenkin pärjää vallan mainiosti.

Myöskin omaisuuden ja varallisuuden ero pitää ottaa huomioon. Sinulla voi olla omaisuutena 5kpl 100 000€ arvoisia vuokra-asumuksia, mutta eipä niiden vuokralla herroiksi eletä ilman huolta huomisesta. Asuntoihin sidottu raha ei ole samalla tavalla yhtä nopeasti realisoitavissa kuin muihin omaisuuslajeihin kiinnitetty varallisuus. Toisaalta sinulla voi olla sijoituksissa kiinni tuon sama summa eli 500 000€ joka kyllä riittää vaikka kuinka pitkälle ihan osinkoina ja mahdollisuutena muuttaa sijoitukset käteiseksi suhteellisen nopealla aikataululla.

Otetaan nyt kuitenkin esimerkkinä vaikkapa säästetty 200 000€ pankkitilillä / sijoituksissa. Sillä elää 2000€ kuukausikulutuksella 100 kuukautta eli kahdeksan (8) vuotta ottamatta huomioon mitään korkoja tai osinkoja! Jos taas tuon saa tuottamaan keskimääräiset 4% vuoteen niin se tekee 8000€ pääomatuloa vuoteen, siitä 30% vero ja käteen jää 5600€ per vuosi. Jos minulta kysytään niin kyllä tuo alkaa lähennellä aika helvetin hyvin vaurautta jos kriteerinä on vapaus rahahuolista ja mahdollisuus tavoitella unelmiaan. Puolella miljoonalla pärjäisi 250kk tai vajaa 21 vuotta parin tonnin kuukausimenoilla. Pääomatuloja 4% tuotolla se antaisi 20 000€ vuoteen, verojen jälkeen 14000€. En jaksa edes laskea miljoonatulojen lukemia, miljoonalla pärjäisi varmasti elämänsä loppuun saakka ellei ryhdy tuhlaamaan.

Tarkoittavatko ihmiset tutkimuksessa, että ollakseen vauras tulee olla myös taloudellisesti riippumaton? Vapaus rahahuolistahan voi toteutua jo huomattavasti ennen tuota pistettä, kahdeksan vuotta kerrytettyä "hätävararahastoa" luulisi tuottavan kyseisen vapauden rahahuolista. Voiko unelmiaan toteuttaa vasta ollessaan taloudellisesti riippumaton, vai voisiko unelmien toteuttaminen olla mahdollista esimerkiksi 500€ kuukausittaisella pääomatulolla, kyllä sillä pitäisi olla mahdollista ottaa ylimääräistä lomaa töistä matkustellakseen tai toteuttaakseen muita mielihalujaan?

Vauraus omassa elämässäni


Itselleni vauraus merkitsee nimenomaan mahdollisuutta tehdä omia valintoja ilman rahan luomaa peikkoa niskassa. En pysty siihen nyt, mutta tavoite on saavuttaa tilanne seuraavan viiden vuoden kuluessa ja todellakin reilusti pienemmällä summalla kuin puoli miljoonaa.

Omasta mielestäni vauraus toteutuu jo siinä vaiheessa kun pystyn kysymään pomolta mahdollisuutta kuukauden palkattomaan vapaaseen ilman stressiä rahavarojeni riittävyydestä. Tai ostamaan "uuden" auton vanhan hajotessa ilman minkäänlaisia rahallisia vaikeuksia. Jos joskus pääsen tilanteeseen jossa saan kuukaudessa 500€ pääomatuloa niin luultavasti alan vakavasti harkitsemaan mahdollisuutta leikata työmäärääni vähintään 50%. Tuon pitäisi olla mahdollista suurinpiirtein tuolla aiemmin esimerkissä antamallani 200 000€ summalla. Sitä kohti on hyvä siis tähdätä seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana. Jos sattuisi isompi lottovoitto kohdalle niin tietysti jo paljon nopeammin, kunhan "ilmaiseksi saadusta" on ensin jaettu hyvää myös muille :)

Mitä vauraus merkitsee sinulle? Onko vauraudelle kirjoissasi tiettyä raja-arvoa jonka jälkeen se toteutuu, vai onko se vain pääsi sisällä oleva tunne?


2 kommenttia:

  1. Minulle vauraus tarkoittaa vapautta ja sinä päivänä kun tulot sijoituksista ylittää kulut olen rikas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sitten kun pystyy ostamaan myös ns. turhaa kamaa tekmättä sen eteen palkkatyötä voi sanoa olevansa sikarikas? :)

      Poista