keskiviikko 27. joulukuuta 2023

Vuosi 2023 paketissa

 Tapahtumaköyhä vuosi 2023 takana, ainakin talouden suhteen jos ei muuta.

Aloitin tammikuussa projektin, jossa ostin jokaisen kuukauden palkkapäivänä edes jotain arvopaperia salkkuun. Summat vaihtelivat muutamasta kymmenestä eurosta pariin sataan euroon, pääasia että ostin edes sen yhden lapun lisää, ja kasvatin sitä myötä kuukausittaista osinkovirtaa.

Yleisen laskusuhdanteen takia tuo laitettu summa ei näkynyt salkkujen arvossa oikeastaan mitenkään, paitsi nyt viimeisen kuukauden aikana, kun salkuissa on tapahtunut yllättävän suuria pomppuja ylöspäin. Markkinaa kuvaa varmaan aika hyvin Nordnetin salkkuni muutos vuoden 2023 aikana, joka on ollut käytännössä +-0.

Velat ovat lyhentyneet omaa tahtiaan kasvaneista korkomenoista huolimatta. Maaliskuussa 2023 tekemäni edellisen yhteenvedon jälkeen asuntolainat ovat lyhentyneet parisen tuhatta euroa kumpikin, samoin remonttilaina putosi ylimääräisten lyhennysteni ansiosta yli kaksi tuhatta euroa. Vastapainoksi Visaakin on vingutettu, ja kulutusluottoa onkin tällä hetkellä 1300€ enemmän kuin maaliskuussa.

Yhteenvetona viivan alle jäävä summa on tällä hetkellä noin 111 100€, kun maaliskuussa oltiin lukemassa 104 450€. Eteenpäin mennään siis hitaasti, mutta ainakin tällä hetkellä varmasti.

Jatkan kuukausittaista sijoittamista myös vuonna 2024 siinä toivossa, että markkinoille syydetyt rahat tuottavat reilusti siinä vaiheessa, kun talous lähtee uuteen nousukauteen. Samalla jatketaan lainojen maksamista, hyvällä tuurilla 2024 lopussa viivan alle jäävä luku ylittää 120 000€ rajapyykin.


Hyvää Uutta Vuotta kaikille! Toivottavasti vuosi 2023 on ollut hyvä, ja 2024 tulee olemaan vielä parempi :)

lauantai 22. huhtikuuta 2023

Puhelinmyynnistä

 Puhelinmyynti


Tuo kaikkien partateriä ja kalsareita tarvitsevan ihana työpäivän keskeyttävä pirauttelija. Tuttu aihe varmasti kaikille, ja tuli tarve vuodattaa hieman viime aikaisista kokemuksista.

Olen saanut tässä alkuvuoden aikana soittoja mm. ilmanvaihdon puhdistajilta, viemärikuvaajilta, aurinkopaneelikauppiailta,  kattofirmoilta, puhelinliittymiä myyviltä, kuin myös vakuutuskauppiailta. Jokainen on luvannut kuuta taivaalta, halvempia kustannuksia, ja parempaa palvelua kuin nykyinen tarjoaja. Jokaiselle näistä on ollut yhteistä, että haluaisivat tehdä sopimuksen/tilauksen suoraan puhelimessa. Miksi, sitä en tiedä, mutta aina voi arvailla.

Uutta hienoa 5G-kotinettiliittymää myyvät puhelinkauppiaat luovuttavat heti kuullessaan, että talossa on valokuitu. Aurinkopaneelikauppias kävi jopa tontilla, mutta kun kerroin etten tee sopimusta ilman vertailua muihin tuotteisiin, lähti melko nopeasti eikä ole palannut asiaan. Kattofirman edustaja kävi yläpohjassa ja kertoi kuinka siellä oli sitä tätä ja tuota pielessä, mutta seuraavan firman edustajan mukaan kaikki oli kunnossa. Viemärikuvaaja ilmotti näkemättä, että myös ne muoviviemärit voivat olla 30v iässä vaihtokunnossa. Paskon, mutta uskon, sanon minä näin maalaisjärjen voimin. Ilmanvaihdon puhdistaja lupasi lähettää tarjouksen kirjallisena, mutta ei ole näkynyt.

Ainut fiksu näistä alkuvuoden tarjoajista oli kotivakuutuskauppias, joka antoi harkinta-aikaa ja vertailtiin vakuutukset, sekä lähetti vakuutusehdot etukäteen, palaten asiaan kahden viikon kuluttua jotta ehdittiin miettiä asiaa riittävästi. Pisteet siitä.

Onko heille parempi, ettei potentiaalinen asiakas ehdi harkitsemaan ja vertailemaan, vaikka uudella tarjoajalla olisi perustellusti parempi tuote ja siten ns. hyvä tilanne? Vai onko oletusasenne se, että tarjottava tuote ei kestä vertailua, ja asiakas on taipuvaisempi välttämään vaihdoksesta aiheutuvaa vaivaa, vaikka nykyinen sopimus olisi muutaman euron kalliimpi? Vai eivätkö myyjät halua nähdä vaivaa soitella samalle ihmiselle parin päivän kuluttua uudelleen, kun asiakas on saanut harkittua asiaa?


Helppo ratkaisu jolla karsia käärmeöljykauppiaat

Olen päätynyt henkilökohtaisesti siihen, että pyydän jokaiselta kaupparatsulta tarjouksensa kirjallisena. Mukaan lukien yritysesitteen, jotta pääsen tutustumaan yritykseen. Tuo tulee aika nopeasti ajankohtaiseksi jos jotain palvelussa menee pieleen, ja vasta sen jälkeen pääset lukemaan Googlesta muiden kokemuksia kyseisestä firmasta.

Ymmärsin, että sopimuksia ei saisi enää edes tehdä puhelimitse, vaan sopimukset pitäisi uusimpien lakien perusteella lähettää aina kuluttajalle postitse hyväksymistä varten. Olenko aivan hakoteillä, ja onko tuossa jotain porsaanreikiä yrityksille hyödynnettäväksi?

Huono puoli tässä taktiikassani on, että 7/10 soittelijoista ei tuota kirjallista tarjousta sähköpostilla koskaan lähetä. Mutta jos kauppias ei jaksa tuon vertaa nähdä vaivaa kaupan toteutumisen eteen, niin jaksaisiko hän sitten kovin hanakasti noudattaa muitakaan palvelun tarjoajan velvotteita, joita sopimuksen perusteella heille kuuluisi? Tai jos tulee ongelmia ja olet yhteydessä asiakaspalveluun, niin mikä on tahtotila ratkaista asioita, jos jo tarjouksen kohdalla mennään siitä missä aita on matalin?

Kuluttajahan tuossa ei menetä yleensä mitään, en ainakaan minä ole menettänyt. Olemassa olevat palvelut voivat tietysti olla hieman kalliimpia, kuin puhelimitse tulevat uudet tarjoukset, mutta kuten todettua, niin jos ei myyjä halua/viitsi nähdä vaivaa kirjallisen tarjouksen vertaa, niin ollaan heikoilla vesillä jo heti alussa. Se muutaman euron kalliimpi nykyinen sopimus voi ollakin vaihtoehdoista kirkkaasti parempi.


Tällainen kevyt avautuminen tähän hätään. Kevättä kohti mennään kovaa vauhtia, kohta saa jo siirtää lumikolat varastoon ja kaivella terassikalusteita talvisäilöstä :)

keskiviikko 8. maaliskuuta 2023

Nettovarallisuus yli 100 000€

Hiljaista on pidellyt, ja pitelee varmasti jatkossakin kun ne paljon puhutut, ja paljon pelätyt, ruuhkavuodet ovat ilmeisesti iskeneet koronavuosien aikana myös omalle kohdalle. Tekemistä on enemmän kuin tunteja vuorokaudessa, ja mielenkiinnon kohteet ovat vahvasti aivan muualla kuin päiväkirjan kirjoittelussa.


Mutta mutta. Sain kuitenkin vihdoin ja viimein sen verran aikaa, että nostin tapetille tämän hetkisen varallisuuden laskemisen itselleni muistiin tulevaisuutta varten, ja yllätyin positiivisesti!

Viimeksi 21.9.2021 olen laskelmissani päätynyt nettovarallisuuden osalta lukemaan +91 271€, ja tämän päivän laskelmat osoittavat lukemaa +104 450€. Siitä huolimatta, että sijoitusvarallisuus on markkinoiden heilunnan vuoksi aavistuksen pienempi kuin puolitoista vuotta sitten.


Velat ovat lyhentyneet suunniteltua vauhtia, ja viime vuonna meni useampi tuhat euroa piharakennuksen katon uusimiseen, joten täytyyhän tähän olla tyytyväinen nykyisessä taloustilanteessa. Maaliskuussa on yksi erä korkotarkistuksia joka tulee hidastamaan varallisuuden kasvua, ja heinäkuussa on sitten oman torpan korontarkistus joka hidastaa sitä vielä lisää. Mutta niin kauan kuin velkakuorma suinkin lyhenee, ja salkku ei ota mitään -50% osumaa, niin kyllä tuon sadan tonnin pitäisi tämän vuosikymmenen aikana tuosta tuplaantua.

Lähtökohta keväällä 2014 oli kuitenkin miinusmerkkinen nettovarallisuus, joten kauas on tultu yhdeksässä vuodessa!


Aurinko paistaa ja lumet vähitellen toivottavasti sulavat, joten Hyvää kevään odotusta kaikille :)

keskiviikko 8. joulukuuta 2021

Helppoa säästöä vesilaskuun

Jo toinen postaus vuodelle 2021, tässähän tuntee olevansa vireessä...not :D

Joku aika sitten tuli vesiyhtiöltä mittarinlukupyyntö ja numerot näyttivät viimeisen vuoden ajalle kulutuksena 105m3 kahden hengen omakotitaloudelle. Ei tuo varsinaisesti paha ole, alle suomalaisen keskiarvon jos oikein olen lukenut nettilähteitä, mutta ei siinä toisaalta hurrattavaakaan ole. Suunta on kyllä laskeva, tähän taloon muuton jälkeen kulutus on ollut 120m3 vuonna 2019, vuonna 2020 se oli 115m3 ja nyt siis 105m3 joten trendi on hyvä. Vesiyhtiö ilmoitti myös nostavansa veden hintaa tulevaisuudessa joten oli aika arvioida hieman tilannetta.

Tutkin sitten aikani nettiä, selasin palstoja, ja yllätyksekseni löysin tietotekniikkafoorumilta erittäin kustannustehokkaan vinkin mikä vanhaan taloon on toteutettavissa. Oraksen virtauksenrajoittimet vesihanoihin, tuotteet on listattuna heillä omalla sivullaan josta niitä voi selata, tästä

Tein pienen testin meidän talouden wc-altaiden hanoille ja totesin virtauksen olevan ~12L/min, eli jos ei nyt ihan  täyttä putkistopainetta puske läpi niin lähelle pääsee. Päädyin sitten Oraksen valikoiman piheimpään rajoittimeen, eli 3L/min versioon ja läksin kyselemään noiden perään jälleenmyyjiltä. Paikallinen K-Rauta oli vesiperä, eivät löytäneet tuotetta kummankaan tukkurinsa listoilta eivätkä sitten ehdottaneet edes tilausta suoraan Orakselta. Viesti Orakselle josta vastasivat, että kuka tahansa jälleenmyyjä saa kyllä heiltä noita tilattua joten käännyin pienemmän liikkeen puoleen josta sain tilattua 3kpl rajoittimia jopa hieman Oraksen listahintaa edullisemmin, postikulut tosin sitten söivät tuon erotuksen.

Tuotteet saapuivat viime viikolla ja asensin ensimmäisen samantien yläkerran wc-hanaan testimielessä, seuraavana päivänä alakerran wc-hanaan sekä toiseen kylpyhuoneen suihkuhanoista. Toisen suihkuhanan jätin väliin jotta löylykiulun täyttö ja esimerkiksi siivousvesiämpärin täyttö olisi vikkelämpää. Asennus on erittäin yksinkertainen, otetaan hanan suuttimesta kierteillä kiinni oleva sihtiosa kärjestä irti, asennetaan pieni rajoitin muoviputkiloon ja asetetaan se sihdin taakse hanan sisälle, asennusaika 5min per hana ja työkaluina riittää pienimmillään jakoavain jolla sihdin saa irti hanasta. Huomattavaa on, että samalla tulee väkisinkin putsattua sihti mahdollisesta roskasta ja kalkista, ja soveltuvuus oli 100% vuonna -90/91 asennettuun hanaan, niin käsienpesualtaassa kuin kylpyhuoneen suihkuhanassa.

Virtaus on todella pieni verrattuna aiempaan, mutta käsienpesuun, naamalle ja hampaille edelleen enemmän kuin tarpeeksi, ja vedenvalutukseen käytettävä aikakaan ei ole kasvanut yhtään. Toisena plussana voi pitää roiskumisen vähenemistä, ei ole riskiä kääntää virtausta liian suurelle jolloin aiemmin vesi roiskui pitkin altaan reunoja. Kylpyhuoneessa oli huomattavissa mukava efekti kun suihkun laittaa päälle, ei enää lattiaan osuva jääkylmä vesi roisku jaloille ja siten pääsee nopeammin suihkun alle kuin aiemmin.

Bideesuihku ja kylpyhuoneen käsisuihku tuottavat edelleen normaalin paineen mukaan vettä, ellei niitä rajoita, meillä esimerkiksi käsisuihku kylppärissä on nykyajan mukainen "ecoversio". Satsaus ei maksa itseään varmasti takaisin yhden hengen taloudessa ihan heti, mutta kahden tai useamman hengen taloudessa ja pääasiallisessa vedenkulutushanassa vaikutuksen saattaa jo huomata. Laitan tähän alle pientä hahmotelmaa meidän karkeasta takaisinmaksuajasta...

Vesimaksu meillä on 2.11+3.09 = 5.20€/m3, huomioimatta vuosittaista perusmaksua. Jos oletetaan, että vettä yläkerran wc-hanasta valutetaan puolella paineella 6L/min keskimäärin viidesti päivässä yhteensä kolmen minuutin ajan, tulee päiväkulutuksena tuossa yhdessä hanassa 18L, vuoden 365 päivässä tuo tekee 6570L, eli toisin sanoen 6.5m3 -> kerrotaan kuutiohinnalla ja saadaan wc-hanan "kulutukseksi" 33.8€/vuosi. Tuo hanan käyttömäärä on rankasti alakanttiin jo kahdella hengellä, ja kertautuu moninkertaiseksi jos taloudessa asuu useampi henkilö.

Koska uusi virtaus on puolet tuossa käytetystä laskennasta, niin uusi kulutuksen hinta on 33.8€/2 = 16.9€/v, toisin sanoen vuodessa säästöä kertyy saman verran, 16.90€/v. Näin ollen kaikkien kolmen virtauksenrajoittimen hankintahinta on kuoletettu karkeasti kahdessa vuodessa jo yhden hanan kulutuksen kautta, ottamatta huomioon, että kyllä sieltä hanasta juoksutetaan hyvin usein huomattavasti kovemmalla paineella tavaraa viemäriin kuin laskussa käytetty puolikas 6L/min...

Voin suositella helposti kaikille pientä arviointia oman vedenkulutuksen suhteen ihan jo arkielämässä, ja arvioimaan olisiko tällainen päivitys hyödyllinen myös teillä. Helppo ja edullinen päivitys kaikille "kitupiikeille" :)



Jälkikirjoitus:
Seuraava askel on sitten muiden vesikalusteiden päivitys nykyaikaan, eli lähinnä valtaistuinten päivitys. Niissä kulutus on samassa suhteessa hanoihin, asennettu vuonna -90/91 joten karkeasti vedenkulutus noidenkin osalta tulisi puolittumaan. Istuinten hankintahinta on kuitenkin huomattavasti korkeampi joten takaisinmaksuaikakin on pidempi. Mutta jos veden hinnat jatkavat nousuaan tulevaisuudessa, niin varmasti kannattava investointi sekin...

tiistai 21. syyskuuta 2021

Poikkeusajan harvinainen inspiraatio

Korona tuli > vei sosiaalisen elämän ja kuntosalilla & kylillä pyörimisen > kuvittelin ehtiväni tekemään hienoja suunnitelmia henkilökohtaisen talouteni kehittämiseksi ja vaurastumisen edistämiseksi ja jopa kirjoittamaan niistä koneella istuen > paskan marjat.

Edellisestä tsekkauksesta on jo puolitoista vuotta aikaa joten pakko oli saada sen verran itsestäni irti, että tarkistelin hieman missä menen talouteni suhteen. Koronan myötä tutustuin semmoiseen sivustoon kuin Amazon.de, päivitin hieman tietokonetta, olen tilannut läjäpäin osia autoharrastukseeni liittyen ja remontoinut vähän siellä sun täällä ympäri taloa sitä sun tätä joka on vaatinut eristettä, puutavaraa, maalia ja elektroniikkaa. Ah sitä ihanaa seteleiden havinaa kun ne liitelevät palkkapäivänä joko Visalaskuun tai muuten vaan maailmalle :D

Anyways, remonttihommat kutsuvat edelleen, mutta kirjaan tähän nyt itselleni ylös mitä on tässä puolentoista vuoden aikana tapahtunut. Entiset lukemat otettu blogin reunasta ja päivitetty uusiin tänään tsekattuihin (bloggerin ulkoasukin on päivittynyt matkalla ja tekstien muotoilu widgeteissä heittää nyt härän pyllyä, mutta menköön):


Aivan tajuttomia taitoja tekstin käsittelyssä, sekään ei siis ole kehittynyt koronan aikana ei sitten mihinkään. Mutta kuvaparista saa selvän kuvan missä mennään. Velat ovat tippuneet tasaisen varmasti kuukausittain, listan perälle on ilmestynyt 1700€ visalaskua joka pitäisi nyt saada taas kurottua lähemmäs normaalia nollaa koska saatan joutua keväällä autokaupoille entisen ruostuessa alta. 

Varallisuuspuolella ei erikoisia muutoksia, säästötilit ovat kokeneet rankan tiputuksen johon vaikuttimina ovat olleet remontit, harrastukset ja isona tekijänä kotiin hankittu valokuituliittymä jonka minä päätin maksaa koska siitä myös eniten hyödyn etätöitä tehdessäni. Kuukausitasolla ero entiseen 4G-langattomaan ei ole kuin +5€, mutta asennuskustannukset valokuidulla olivat kaiken kaikkiaan ~2300€ jotka on nyt onneksi kaikki maksettu ja takana päin. Kaipa tuosta voisi muutaman satasen iskeä kiinteistölle lisää arvoa, mutta lienee parempi tehdä se vasta sitten jos/kun kiinteistönvälittäjältä pyydetään arvio isompia remonttilainoja varten.

Sijoituspuolella salkkuun ei ole mennyt juuri mitään omaa rahaa, mutta osingot juoksevat ja pörssi on noussut aivan tolkutonta vauhtia viimeisen vuoden aikana. Salkku käy parhaimmillaan 26-27k€ korvilla kolkuttelemassa josta se putoilee päivästä riippuen tonnin tai kaksi nousten sitten taas. Saas nähdä milloin ilo loppuu. Avasin Nordnetin salkun rinnalle myös Nordeaan salkun ihan vaan edullisten kaupankäyntikulujen houkuttelemana, sinne tulee säännöllisesti ostettua muutama osake pidempään pitoon, sen kehitys on ollut huomattavasti tasaisempaa kuin Nordnetin isomman salkun, mutta se johtuu tietysti eniten huomattavasti pienemmästä saldosta jonka myötä euromääräinen aaltoilu pysyy maltillisena.

Kaiken kaikkiaan viivan alla oleva numero on kasvanut puolessatoista vuodessa noin 12 700€. Olosuhteet ja kulutus huomioiden tuo on ihan kohtuullisesti. Ei niin paljoa mitä olisin toivonut, mutta parempi kuin nollakehitys ja kuormasta syöminen. Jos ei ihmeitä tapahdu tai pörssit romahda, niin ensi vuonna tähän aikaan ollaan kolkuttelemassa 100 000€ portteja, sitä odotellessa on hyvä siirtyä takaisin maalailemaan makuuhuoneen seiniä ja vetelemään RJ45-piuhoja laitteille.


Hyvää syksyn jatkoa kaikille :)

maanantai 18. toukokuuta 2020

Poikkeusaika tuo poikkeuksia rutiineihin

Puolitoista kuukautta etätöitä kotona käsin vetää näköjään hieman hiljaiseksi harrastusten puolella. Töiden puolelta on ollut mukava huomata, että ihan hyvin tämä sujuu myös näin, on jopa miellyttävämpi tehdä kotona kun tauotus on helpompaa, kahvinkeitto helpompaa, ja taukojumppa helpompaa koirien ja palloleikkien ollessa oven takana odottamassa. Myös ruokaa voi tehdä helpommin ns. lennosta, toimistolla joutui ottamaan tarkasti tarpeet kotoa mukaan ja hyödyntämään usein mikroa.

Töiden ulkopuolella sitten meneekin hieman hiljaisemmin. Töiden puolella joutuu opettelemaan ja keksimään niin paljon uusia keinoja töiden tekemiseksi ja toimistolle jääneen väen ohjaamiseksi, että vapaa-aika menee erittäin tehokkaasti pihalla fyysisten aktiviteettien merkeissä, koneella ei juuri tule istuttua. Ohjelmassa on ollut kasvimaan kääntö, marjapensaiden saksiminen ja koko tuon tontin nurkan siivoaminen, parin koristekatepolun rakentaminen, kantojen kaivamista maasta ja kivitukimuurin siirtämistä paikasta toiseen. Ei ole ollut salille ikävä noin niin kuin fyysisen toimintakyvyn ylläpidon puolesta, aivojen purkamisen puolesta kylläkin :)

Näillä mennään nyt ainakin kesän loppuun saakka kuulemma. Taloustiedot on kyllä kirjattu ylös, mutta en ole saanut niitä muotoiltua julkaistavaksi saakka. Rumia lukuja siellä on muutenkin, liika aika kotona houkuttelee tosiaan tekemään noita fyysisiä hommia ja kunnon kaivaminenhan vaatii sen satasen Fiskarsin hakun, uuden hyvän rautaharavan, rautalapion hajonneen tilalle, painavamman rautakangen ja vaikka mitä muuta. Projektiauto on saanut uudet jarruosat ja sen takia tietysti nyt ne vanhat osat pitäisi hiekkapuhaltaa&maalata jotta kokonaisuus näyttää hyvältä :D

Sellaista täällä. Mitenkäs muilla on koronan tuoma poikkeustilanne mennyt talouden osalta ja ihan noin niin kuin muutenkin? Oletteko uskaltaneet jo tehdä sijoituksia vai odotatteko isompaa ja rumempaa laskua loppuvuodelle?

tiistai 11. helmikuuta 2020

Talous 1 /2020 - Uusi vuosikymmen vauhtiin

Uuden vuosikymmenen ensimmäinen kuukausi takana. Vielä en ole mitään hienoja lupauksia keksinyt joita lähden toteuttamaan, mutta alku mille tahansa on suhteellisen lupaava.

01 / 2020
Tulot karvan vajaa 2800e plus vuokra jota en laske normaaleihin tuloihin.

Menot 2837€ josta otetaan kuitenkin sijoitukseen, säästöön ja sijoitusasuntoon menevä lainalyhennys pois jonka jälkeen tuloksena on 634€ plussaa. Toisin sanoen säästöprosentti yhteensä 24 kohdalla.

Menoissa ei mtään erikoista. Ruokamenot pysyivät suhteellisen hyvin kurissa, remontointiin ja autoihin meni yllättävän vähän vaikka koko talon yläkerta on ns. työn alla. Autoa tankkasin yhden kerran, ravintolassa käytiin yhden illan verran, Veikkauksen syövereihin siirsin 20€ ja työttömyyskassalle 72€ vuosijäsenmaksun verran. Suurimmat ylimääräiset erät olivat puhelimen kanssa jossa loppui 12kk etukausi ja siten liittymän hinta pomppasi huomattavasti, nyt tuo erhe on jo korjattu ja alle 20€ hinta taas varmistettu 24kk ajalle. Tietokoneeseen ostin osia 460€ arvosta jotta uusimmat pelit toimivat edelleen, koneen runko on vuodelta 2013 joten oli jo aikakin hieman päivitellä komponentteja :D

Koirien ruokiin ja tyhjentyneisiin koulutusherkkuihin meni melkein 200€. Eli ilman tietokonetta ja koiraa olisin tälläkin hetkellä 640€ rikkaampi, mutta kaikkea ei voi mitata rahassa ja noista huolimatta pääsin ihan kivasti plussan puolelle, ainakin omasta mielestäni...

Tästä on hyvä lähteä jatkamaan vuotta, keväällä on sitten tiedossa sitä rahanmenoa jo paljon enemmän kun autotalliprojekti nytkähtää liikkeelle, jos suunnitelmat pitävät :)


10K haaste Vol.2


Vuosi starttasi 724€ säästöllä. Saman summan säästämällä vuoden saldoksi tulisi vajaa 8700€. Vaikka autotallihommat tulevat varmasti sotkemaan kaikki mahdolliset säästökuvioni, niin voisin silti yrittää taas tuota 10k€ kasaan saamista. Katsotaan kuinka käy.